Kilpailutoiminta

Kilpapurjehdus on erinomainen ja opettavainen tapa nauttia purjehduksesta. Purjehdus on poikkeuksellinen laji ja siitä hieno harrastus, että kaikille kiinnostuneille löytyy sopiva luokka, jossa lajiin tutustumisen voi sujuvasti aloittaa. Purjehduskilpailut ovatkin mukavia tapahtumia, joissa tutustut muihin harrastajiin. 

Kilpailuista saa paljon oppia ja varmuutta perusmanööverien tekemiseen, sekä laajasti kokemusta veneen käyttäytymisestä erilaisissa olosuhteissa. Kilpapurjehdusta voi suositella avoimesti kaikille purjehduksesta kiinnostuneille.  

Lapset aloittavat tyypillisesti purjehdusharrastuksen jollakoulusta optimisti jollien parissa, kun taas aikuiset voivat aloittaa harrastuksen hyppäämällä mukaan miehistön jäseneksi esimerkiksi köliveneiden kilpailuihin, tai keskiviikkopurjehduksiin.  

Kantvikin purjehtijat järjestää kaikille venekunnille avoimia keskiviikkopurjehduksia, joiden tarkoitus on koota kerran viikossa alueen kölivenepurjehduksesta kiinnostuneet kipparit ja miehistön jäsenet yhteen. Keskiviikkopurjehduksien osakilpailuista koostuu Ranking -sarja, jonka menestyneimmät venekunnat palkitaan kauden päätteeksi.  

Loppukesästä järjestämme köliveneille hyvän päiväpurjehduksen mittaisen Porkkala Race kilpailun iltamineen.